Ihana hiljaisuus!

"Hiljaisuus on enemmänkin idea. Se on tunne, käsitys. Ympäröivään hiljaisuuteen voi sisältyä paljon, mutta kiinnostavin hiljaisuus on se, joka on sisälläni. Se on hiljaisuutta, jonka tavallaan itse luon" (Erling Kagge)

Hiljaisuus elvyttää ja antaa aivoille voimia. Se on hyvin tervetullutta vastapainoa kaikille niille miljoonille ärsykkeille mitä nykymaailma meille tarjoilee. Hiljaisuus vähentää myös stressiä sekä auttaa muutenkin jaksamaan paremmin. Hiljaisuus selkiyttää eittämättä omia ajatuksia mutta auttaa myös kuuntelemaan muita. Hiljaisuuden positiiviset vaikutukset on todettu useissa eri aivotutkimuksissa. Hiljaisuudesta onkin pikkuhiljaa tullut uusi eräänlainen trendi, jota moni tavoittelee tasapainottamaan yhä kiihkeämmäksi muuttuvaa elämänrytmiä. Nykyihminen kun poukkoilee jatkuvasti älypuhelinten äänien, liikenteen melun ja työpaikan hälinän keskellä. Virikkeiden tulva on valtava, miljoonat ärsykkeet ja täyteen ahdetut kalenterit väsyttävät aivojamme ja näin ollen rauhan löytäminen on usein hyvin vaikeaa. Jostain luin, että hiljaisuudesta on tullut tietyllä tapaa ylellisyyttä, kun jatkuvasti vaaditaan kovia ponnisteluita päästäkseen siihen tilanteeseen, ettei koko ajan tarvitse reagoida tai olla tavoitettavissa.

Joillekin hiljaisuus tarkoittaa yksinkertaisesti melun puutetta, ulkoista äänettömyyttä. Osa taas liittää sen vahvasti hengellisen tai elvyttävän kokemuksen syntymiseen. Perinteisesti nämä erilaiset hiljaisuuden retriitit onkin yhdistetty vahvasti kristinuskoon mutta nykyään päätään ovat nostaneet vahvasti myös monet muut mindfulness- ja meditaatioharjoituksia tarjoavat ei-uskonnolliset tahot. Myös työelämässä aivojen ylikuumeneminen on tunnistettu ja nyt moni onkin uuden ja haastavan tilanteen äärellä, kun pikkuhiljaa maailma jälleen aukeaa ja siirrytään takaisin työskentelemään hiljaisuudesta hälyisempiin avokonttoreihin. Näin se ennen ihan normaalilta kuulostava meteli saattaakin nyt kuulostaa häiritsevältä ja työrauhaa vaaditaan sekä myös arvostetaan aiempaa enemmän.

Tarve hiljaisuudelle on hyvin yksilöllistä. Mikäli työssään on paljon tekemisissä ihmisten kanssa, saattaa helposti etsiä vastapainoa säännöllisestä hiljaisuudesta. Lapsiperheen jatkuvassa hälinässä myös kodin ihana rauha lienee kovin kaukainen käsite ja jotta pää pysyy kasassa, on hiljaiset hetket lähes pakollisia. Mä itse olen aikaisemmin tykännyt suunnattomasti olla aina hälyn keskellä. Ei ole montaakaan vuotta aikaa, kun saatoin mennä laittamaan töllön päälle kotona, ennen kuin olin edes ehtinyt riisumaan ulkovaatteeni. Autossa ajaessani soi myös aina poppi täysillä ja töissä pidin usein työhuoneen ovea auki, jotta kuulisin sen kaiken työkavereiden puheensorinan ja hälinän samalla varmistaen myös paikkani ensimmäisten joukossa kaikkiin mielenkiintoisiin keskusteluihin. Ruokatunnilla änkesin itseni istumaan äänekkäimpään pöytään ja käytävillä helposti jäin aina suustani kiinni. Aivoni pysyi suht hyvin mukana ja olin kuin kotonani mitä ihmeellisimmissä hälinävariaatioissa. Ehkä ikä ja ruuhkavuodet sekä huimasti viimevuosina lisääntynyt itsetuntemus ovat tehneet tehtävänsä ja nykyään löydänkin itseni hyvin usein etsimässä sitä täyttä hiljaisuutta. Työhuoneessani ainut häiritsevä ääni tulee kellon viisareiden vaihtumisesta, radiota en ole pitänyt enää päällä pitkään aikaan. Ruokatunnit yritän myös usein ajoittaa niin, että ruokalassa olisi mahdollisimman vähän hälinää. Myös autolla ajelen nykyään ilman radion kuuntelua, se onkin muuten tosi terapeuttista, ajella ihan vaan omien ajatustensa kanssa. 

Hiljaisuus ja rentoutuminen liitetään vahvasti yhteen. Mulle hiljaisuus mahdollistaa kyllä rentoutumisen kun rentoutuminen taas koostuu useista eri jutuista. Mä voin rentoutua hyvinkin satojen ihmisten keskellä isoilla festareilla tai kuunnellen luureista täysillä poppia treenatessani tai vaikka lasten kanssa pomppumaailman hälyssä. Mutta kun haluan lepuuttaa aivojani ja pitää huolta siitä, että ne pysyy tässä menossa jotenkin mukana, niin hiljaisuudella on todella paikkansa. Fyysinen väsymyshän on yleensä tosi helppo tila tunnistaa mutta aivojen väsymistä ei välttämättä niin helposti tunnista. Tämänkin olen saanut kokea ja onnekseni vuodet ovat koulineet ja antaneet oppia tässäkin asiassa. 

Näin ruuhkavuosien keskellä elävänä äitinä en itse miellä kotia tällä hetkellä sinä parhaana mahdollisena hiljaisuuden paikkana. Kuitenkin monelle suomalaiselle juurikin koti on ensisijainen hiljaisuuden paikka. Filosofian tohtori Outi Ampuja tutki vuonna 2017 yli 300 eri-ikäisen suomalaisen hiljaisuuskokemuksia ja tulosten pohjalta voidaan todeta, että kodin lisäksi suomalaiset liittävät hiljaisuuden myös metsään, saunaan, mökkiin, kirkkoon ja kirjastoon. Metsä onkin muuten ihan must, puiden halailu tosin on vielä itseltäni kokeilematta. Mites te muut, miten teillä hiljaisuus toteutuu omassa elämässänne vai toteutuuko ollenkaan?

-Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-