Mikään ei muutu jos mikään ei muutu

Törmään tähän kuntosalini seinällä koreilevaan viestiin monen monta kertaa viikossa. Pukuhuoneesta kävelen rappuset ylös ja joka ikinen kerta ennen salin oven aukaisua luen tuon saman tekstin joka julisteessa siinä seinällä ilmoitustaululla koreilee. Ja lähes joka ikinen kerta se pysäyttää ja säväyttää jollain tasolla. Jännä, sillä siltikään en osannut tai jaksanut yrittää tarpeeksi tästä neuvosta ottaa vaaria ajoissa. 

Uupumus on eräänlainen kehon hätähuuto, se viimeisin signaali sille, että jonkun on muututtava. Kun joutuu pitkään ponnistelemaan voimiensa yli tai koko ajan niiden ylärajoilla, ei sellaista superihmistä löydykään, jonka elimistö ja mieli pystyisi ikuisesti sopeutumaan tällaiseen tilanteeseen.

Uupumus voi johtua lukemattomista eri syistä. Se voi olla työ- tai opiskeluperäistä tai elämistä jonkun ratkaisemattomalta vaikuttavan ristiriidan kanssa. Nyky-yhteiskunnan vaatimukset on tosi kovat. Me kohdataan päivittäin tiettyjä odotuksia. Nuoret kokevat, että heidän tulisi suoriutua täydellisesti omilla elämän osa-alueillaan. Vanhemmuuteen ja parisuhteeseen kohdistuu omat odotuksena, omasta hyvinvoinnista tai ulkonäöstä huolehtimiseen omansa ja työssä sitten taas omansa. Lista on loputon ja tietoa on ihan valtava määrä aina saatavilla. Olisi helppo sanoa, että tee elämästäsi oman näköinen mutta ei se aina ole niin helppoa kaikille. Omannäköisen elämän eläminen vaatii pysähtymistä mutta ennen kaikkea rohkeutta. Se ei käy hetkessä, se vaatii tosi paljon asioiden punnitsemista ja tärkeysjärjestykseen laittamista. 

Myös työelämän vaatimukset ovat kasvaneet. Kiire ja jatkuva tehokkuuden tavoittelu on tavallista. Tyypilliset syyt työuupumukseen liittyy mm. liian suureen työmäärään, rooliristiriitoihin ja -epäselvyyksiin, vähäiseen sosiaaliseen tukeen, sekä koettuun epäoikeudenmukaisuuteen sekä epävarmuuteen. Vaikka työhyvinvointiin satsataan nykyään tosi paljon ja se on tunnistettu yhdeksi liiketoiminnan tärkeäksi osa-alueeksi, koskettaa työuupumus silti yhä useampaa suomalaista ja asiasta löytyy paljon keskustelua. Moni ajattelee, ettei tällainen osu omalle kohdalle mutta on normaalia, että tilanne kehittyy pikku hiljaa, hiipii salakavalasti elämääsi ja lopussa ottaa täyden hallinnan itselleen aiheuttaen sitten sen lopullisen romahduksen tai pysähtymisen. Muut ympärillä ovat ehkä tunnistaneet tilanteen jo pitkään mutta itse vaan olet juossut koko ajan kovempaa ja kovempaa. Sitten kun se lopullinen stoppi tulee, voi seurauksena olla se, että kaikki usko itseensä, omiin kykyihinsä ja tekemiseensä häipyy ja tilalle tulee totaalinen epäonnistumisen tunne. Kaiken tämän itsesyytösten tulvan keskellä alkaa onneksi myös paranemisprosessi, joka onnistuakseen edellyttääkin melko syvällistä itsetutkiskelua.

On osittain totta, että tehokkuus ja suorittaminen on tietyllä tapaa valunut töistä myös vapaa-ajalle. On älykelloa, ouraa, firstbittiä ja vaikka ja mitä, jotka mittaavat niin optimaalista untamme kuin myös voimavarojamme päivän aikana. Oura osaa ennustaa kuukautiset, tulevan lenssun ja varmaan vitutuksenkin. Älykello puolestaan muodostaa pilkuntarkkaa faktaa joka ikisestä treenistä ja kertoo todellisen kuntoikäsi. Sosiaalinen media pursuaa yltäkylläisen ihanaa elämää ja tietoa on ihan valtava määrä saatavilla ja vielä niin kovin helpostikin. Suorittajalle nämä kiiltokuvamaiset kuvat puhtaista kodeista, urheilusuorituksista, täydellisesti perheidyllistä tai urapolusta voiva antaa tosi vahvan signaalin siihen, että tuollaista sen elämän kuuluu olla. Älkää ymmärtäkö väärin, itsekin älykelloon melkoisen symbioottisen suhteen luoneena olen ehdottomasti sitä mieltä, että näille kaikille laitteille ja niiden luomalle datalle on paikkansa, varsinkin esim. huippu-urheilijoille tai hyvin tavoitteellisesti vaikkapa maratonille treenaavalle. Itse liikun paljon ja aina silloin kello kädessä mutta olen myös oppinut haastamaan itseäni ja omia ajattelutapojani ja näin viime aikoina suunnannutkin energiaani siihen, että ihan minä itse oppisin tuntemaan oman kehoni ja sen välittämät signaalit ilman, että jatkuvasti tarvitsisi turvautua erilaisiin käppyröihin ja muuhun datatietoon puhelimen näytöllä. Mitäpä siis, jos aamulla kellonnäytön datan katsomisen sijaan hengittelisitkin syvään pari minuuttia ja kuulostelisit näin kehoasi, mieltäsi ja oloasi.

Jokainen kokee erilaisia kriisejä elämässään jossain kohtaa. Kriisit ovatkin meille eräänlaisia portteja itseemme. Ne osoittavat meille myös sen, että jonkun asian on vaan yksinkertaisesti muututtava. Niiden läpikäyminen voi olla jotain aivan järkyttävää, mutta kun on tarpeeksi rohkea ja sinnikäs, ne voi myös kääntää hyödyksi. Älä siis tuhlaa voimavarojasi niihin asioihin mihin et voi vaikuttaa ja kun elämä potkii päähän, muista aina oma ainutlaatuisuuteesi, sillä sinunlaisiasi on vaan yksi tässä maailmassa. Melko hienoa, eikö? Eli vaikka sitä etsimää ei ole vielä löytynyt, muista että vielä on se tärkein jäljellä - itsesi - kaikki se osaaminen, kyvyt, lahjat, haaveet ja kokemukset ❤️

-Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-