Siis niinku jaaritteleksää, hoeksää vai osaaks nääs tiivistää?

Aa ettienettä, aikkauhee, aewan, nextillä levelillä, ilman muuta ja muut ilman... 

Itse olen hokemien ja täytesanojen suurkuluttaja. Ja kyllä, tiedetään, mun hokemat on jäänyt jonnekin 1600-luvulle, varsinkin jos esikoiselta kysytään. Yksi ehdoton viime vuosien suosikkini on ollut ettien että -hokema, jonka rakas ystäväni joskus "erehtyi" edessäni sanomaan. Nyt mä sit viljelen sitä lähes joka toisessa lauseessani ja näin ollen se on varmaan menettänyt mun puheessani merkityksen jo aikoja sitten. Harmi, koska se vaan on niin kuvaava monessa tilanteessa.

Vuorovaikutus puhumalla lienee vähentynyt teknologian tuomien eri viestintämahdollisuuksien myötä. Viestiä on aina helppo nakata meneen kaverille, kysyä kuulumiset ja lukea vastaus sitten, kun itsellensä oikea hetki tulee. Ja jos oikein laiskottaa niin monesti kaverin kuulumiset voi myös tsekata vaikkapa instagramista ilman, että tarvisi näpytellä edes sitä viestiä. Puhuminenhan on lisäksi aina hyvin arvaamatonta ja vaativaa. Sähköpostia tai viestiä voi makustella rauhassa vaikka kuinka pitkään ja miettiä tarkkaan, miten viestinsä muotoilee. Pakko myöntää, että meillä keskustellaan perheessä myös paljon etenkin watsin välityksellä. Ihan uskomatonta mutta saatan löytää itseni viestittelemästä esikoiseni kanssa watsin välityksellä, vaikka fyysinen välimatkamme ei ole kolmeakaan metriä. Mikä on myös kiehtovaa, niin se, että samaan aikaan kun itse pystyn sanoittamaan yhden lauseen kappaleen pituiseksi, 12-vuotias esikoiseni kykenee helposti tiivistämään kappaleen pituisen tekstin kahteen sanaan, tai jos oikein hyvin käy, niin ehkä vaan kahteen tai kolmeen kirjaimeen. Ei siis ihme, että meillä on vähän välillä vaikea ymmärtää toisiamme. Ja kun mä kuulemma puhun ihan liikaa, kyselen ihan liikaa ja sanon asiat niin pitkästi, ettei niitä jaksa kuunnella kukaan loppuun. Lisäksi kaiketi tyhmien hokemieni takia puhun myös hänen mielestään toisinaan melko hassusti. Että näin..

Täytesanoja, kuten niinku, itseasiassa, tota, nääs, siis, tavallaan jne käytän ihan kiitettävästi, SIIS LIIKAA, sekä puheessani että kirjoittaessani. Täytesanathan on sanoja, joita käytämme, kun haluamme kierrellä ja kaarrella. Itse huomaan käyttäväni niitä usein ihan vaan sen takia, että saisin teksteistä pidempiä. No, sitähän ne tekevät, tosin venyttävät yleensä tekstiä ihan turhaan tuomatta kuitenkaan siihen yhtään mitään sisältöä lisää. On täytesanoilla joskus paikkansakin, mutta se, että oppii käyttämään niitä harkitusti ja taitavasti, vaatii kyllä tosi paljon treeniä. Nyt olenkin itse tietoisesti yrittänyt vähän opetella tiivistämisen taitoa ja turhan jaarittelun karsimista pois, mut en mä ihan tonne esiteinin levelille aio kuitenkaan pyrkiä. Lähinnä olen yrittänyt opetella taitoa vastata yksinkertaisiin kysymyksiin ihan vaan yhdellä lauseella, joka on muuten ihan hemmetin vaikeaa. Koulun aikana tehdyt eri raportit, joiden pituus oli rajattu hyvin tarkkaan, opetti myös sitä kuuluisaa tiivistämistä ja keskittymistä olennaiseen. 

En varmaan ole ainut, jolla karvat nousee pystyyn muistellessa vaikkapa yläasteella pidettyjä suullisia esitelmiä. Muistan elävästi kuinka yläasteella, lukiossa ja vielä ammattikorkeakoulussakin lähestulkoon kaikkien esitykset alkoivat elikkäs tai noniin sanoilla, itseni tähän kastiin mukaan lukien. Elikkäs mun aihe on nyt kertoa teille tai noniin mä siis kerron teille... Ei, ei näin! Nyt kun miettii aikaa taaksepäin niin esiintymistaitojen opetusta olisin toivonut niin paljon enemmän. Aika vähän loppujen lopuksi puututtiin esiintymistyyliin tai puheeseen, jos sisältö ja diat jne oli muuten esityksessä kunnossa. Ne taidot on kuitenkin nykypäivän työelämässä lähes välttämättömiä. Nykyään kun miltei joka roolissa hyviä puhe-, kirjoitus- ja esiintymistaitoja arvostetaan suunnattomasti ja monessa paikassa ne luovat myös ehdottomat edellytykset tehtävässä menestymiselle.

Yksi hyvä tapa kehittää omaa puhetyyliään on nauhoittaa omaa puhetta ja kuunnella nauha läpi. Mielellään sellaista puhetta, missä keskustellaan jostain tietystä asiasta ja mielellään jonkun tuntemattoman kanssa. Puheen kuuntelu ei todellakaan ole kivaa hommaa, mutta sen avulla saa kyllä selville tosi hyvin kehitettäviä juttuja ja bongaa ne kaikki usein toistuvat ja turhat täytesanat. Itse olen opetellut myös paljon taukojen pitämistä. Mulle vaikea ymmärtää mutta välillä voi pitää suunsa myös kiinni. Eli ei sitä koko ajan tarvitse olla jotain sanottavaa, mutta usein ne hiljaiset hetket vaan tuntuu niin kuumottavilta, että niitä pyrkii jotenkin väkisin täyttämään. Kokeilunarvoinen niksi on siis täytesanatulvan hyökätessä pitää pieni tauko ja miettiä, mitä ihan oikeasti seuraavaksi haluaa sanoa, vai haluaako sano yhtään mitään.

Mun työrooliin viime vuosina ei ole kauheasti kuulunut esiintyminen. Ekstroverttinä tyyppinä kuitenkin olen halunnut haastaa itseäni ja kehittää esiintymisen ja puhumisen taitoa. Ehkä johtuen tästä, mä olenkin monesti löytänyt itseni pitämästä puheita, oli sitten kyse kaverin häistä tai valmistujaisjuhlista. Lisäksi kyllä mä olen myös työmaalla ollut ensimmäisten joukossa käsi pystyssä, kun vapaaehtoista esityksen pitäjää on kysytty. Mulla on ollut myös onni, koska olen saanut esiintyä vapaa-ajallani aikanani tanssiharrastukseen liittyen ja sen jälkeen lajin parissa ohjaajana ja opettajana. Tämä kaikki on tuonut mulle suunnattomasti kullanarvoista kokemusta ja oppia, jota olen pystynyt hyödyntämään myös työelämässä. Jännitys ja sen hallinta onkin sitten ihan oma lukunsa, josta vois kirjottaa kanssa aika paljon. Seuraava etappi itselläni kirjoittamistaitojen vahvistuksen lisäksi voisikin olla joku esiintymis-/puhevalmennus, jossa käsiteltäisiin yleisten esiintymis- ja puhetaitojen lisäksi myös jännityksen hallintaa.

-HyvinVoiva RuuhkaMutsi-