SUPERVUOSI 2021 - Maistiaisia opiskelun ja yksityiselämän onnistuneesta yhteensovittamisesta

Palataanpa ensiksi vuoteen 2009, silloin musta tuli ekan kerran äiti. Sen jälkeen mulla oli tosi kova kiire työelämään takaisin ja jatkoinkin työntekoa esikoisen ollessa vain 9 kk ikäinen. Vähän reilu 6 vuotta tästä eteenpäin syntyi meidän keskimmäinen ja silloin päätin, että olen kotona pikkasen pidempään. No, sain olla enemmän kuin pikkasen, koska pian kuopus ilmoitti tulostaan. Ihan totaalisen puskista. Mulla oli kaikenmoisia suunnitelmia, mutta niin se elämä meni uusiks ja toi vähän pidemmän tauon työelämästä. Mä en voi unohtaa sitä hetkeä, kun huusin kuntosalin vessassa (kyllä, mä tein testin siellä) kirosanoja kahta tikun punaista viivaa tuijottaessani. Se tilanne oli niin epätodellinen, ettei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan. Ei mua hävetä myöntää, että olin kauhuissani mutta J istutti mut alas, tehtiin yhdessä uudet suunnitelmat ja luotiin myös uudet pelisäännöt (tai no, mä loin ja J peesas 😉). Näistä hetkistä vois kirjoittaa vaikka kirjan, mutta ei mennä nyt siihen vaan yritetään pysyä teemassa.

Kun mä palasin 2019 tammikuussa töihin, J otti vetovastuun kodista ja vauvoista, kuopuksen ollessa vaan puolenvuoden ikäinen. Alla olevassa kuvassa oon just herännyt vikoilta päikyiltä vauvojen huoneen lattialta tajuten palaavani seuraavana päivänä takaisin töihin. Hämynen kuva ja varmaan ajatukset oli ihan yhtä hämyiset tuolla hetkellä.

Jos voisin nyt mennä ajassa taaksepäin, en olisi ehkä palannut töihin vielä tuossa vaiheessa, sen verran zombi ja pihalla kaikesta olin. Mulla kuitenkin jyskytti koko ajan takaraivossa se, että pitäisi päästä luomaan vihdoin ja viimein uraakin, kun sitä ikääkin jo on ja muut milleniaalit menee molemmilta sivuilta niin lujaa ohi. Sinnikkyyteni avulla mä kuitenkin selvisin.

Vuosi 2019 olikin sitten melkoinen. Pankkimaailmassa moni asia oli mullistunut mun perhevapaan aikana ja oli tosi paljon oppimista. Kunnon perehdytys varmisti kuitenkin sen, että mä pääsin hienosti vauhtiin ja työ vei hetken mennessään. Sit mä jossain kohtaa tajusin ja muistin ne suunnitelmat, mitä mulla silloin joskus oli ollut ja nostin ne uudestaan pöydälle.

Pikkuhiljaa palaset loksahteli kohdilleen ja uudenvuodenaattona 2020 pakkasin työpisteeni pahvilaatikkoon. Nyt mulla on kohta tämä urakka taputeltu ja mä en oikeesti löydä tarpeeksi adjektiiveja kuvaamaan sitä, kuin siisti tää vuosi on ollut. Nää 100 pinnaset etäopinnot on sopineet mulle kun nenä päähän. Se, että mä olen saanut rakentaa aikatauluni täysin itse ja tehdä hommia silloin kun ne on kulkenut ja sit taas jotain muuta silloin kun ei ole oikein lähtenyt. On ollut päiviä, kun olen istunut koneella yli 12 tuntia. On ollut myös päiviä, kun olen jo herätessäni tiennyt, että konetta ei sinä päivänä edes kannata avata. On ollut leikkipuisto- lenkki- ja jopa salipalavereitakin. On ollut mahdollisuus pitää itsestään huolta sekä on ollut aikaa myös perheelle. Ja kaiken tän keskiössä on ollut se, että olen oppinut ihan valtavasti uutta, verkostoitunut uusien mahtavien tyyppien kanssa sekä kasvattanut itsevarmuutta omista kyvyistäni. 

Opintovapaan taloudellisesti mahdollisti aikuiskoulutustuki, joka on jo oikeesti ihan jees raha, varsinkin kun vertaa sitä vaikkapa kodinhoitotukeen. Ollaan me jouduttu tiukentaan kukkaronnyörejä, toisaalta myös mulla ei ole mennyt juurikaan rahaa vaatteisiin, meikkeihin jne, koska olen kulkenut lähes koko vuoden pieruverkkareissa ja sattuneesta syystä mitään suuria pirskeitä ei ihan kauheasti ole tänäKÄÄN vuonna ollut. Lapset on ollut 3 päivää viikossa hoidossa, jolloin olen lähtökohtaisesti tehnyt opiskeluhommia. On myös päiviä, kun olen lähtenyt parantamaan maailmaa ystäväni luokse ja tehnyt sitten taas kouluhommia vastaavasti viikonloppuna. Olen voinut myös lähteä extempore yöjunalla pienten kanssa papan luokse Sallaan. Ja mikä mahtavinta, J on saanut keskittyä täysillä omaan vaativaan työhönsä, kun mä olen ottanut kotona vetovastuun ja huolehtinut pääasiassa lasten saikut, joita muuten tänä syksynäkin on taas ihan kiitettävästi ollut.

Eihän näin isot joustot kai ikinä voi mahdollistua työelämässä vaikkakin paljon on koronan myötä muuttunut ja tulee varmasti muuttumaan. Ja monilla aloilla toki on vaikea toteuttaa minkäänmoisia joustoja työn vaatiessa fyysistä läsnäoloa. Mä sain nyt kuitenkin melko kivan maistiaisen siitä, kuinka työn tai tässä tapauksessa opiskelun ja yksityiselämän onnistunut yhteensovittaminen parhaimmillaan toimii.

Kiitos tästä kuuluu:

• Työnantajalleni Etelä-Hämeen Osuuspankille mahdollistaen opintovapaani ❤
• Aikuiskoulutusrahastolle, joka mahdollisti tämän taloudellisesti ❤
• Herra J:lle, että jaksoit tehdä vuoden kanssani etätöitä, aika paljon sitä alkuun nimittäin epäilit ja ehkä vähän kauhistelitkin, mutta hyvin selvisit sinäkin 😉 ❤
• Hämeen ammattikorkeakoululle, joka on muuten rakentanut aivan loistavan liiketoiminnan kehittämisen opintokokonaisuuden ❤
• Kaikille muille läheisilleni (tiedätte kyllä), jotka ovat tsempanneet ja kannustaneet mua ihan älyttömästi ❤

Tän vuoden tärkein tavoite mulla on ollut saada valmiiksi opinnäytetyöni, jota olen järjestelmällisesti koko vuoden pakertanut. Ja nyt se muuten on julkaisua vaille valmis. Loppuvuoden mä siis suorittelen puuttuvat 10 opintopistettä ja sitten homma on lopullisesti purkissa ja eikun tutkintotodistusta anomaan. Vähän reilu vuosi siinä tällä tahdilla meni 😊.

Kyllä mulla on ikävä sinne työmaallekin ja kovasti odotan, että pääsen hyödyntämään kaikkea oppimaani käytännössä. Kaikki kiva loppuu aikanaan, mutta mä uskon ja toivon, että mun aherrus palkitaan ja jotain uutta kivaa varmasti odottaa sitten taas nurkan takana. 

                                                      ❤   ISO PEUKKU KAIKELLE TÄLLE!  ❤

                                                                -Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-