Vanhemmuuden roolit ja parisuhde

Parisuhdetta voi hyvin verrata talon kivijalkaan tai perustuksiin. Päälle rakennettu talo puolestaan muodostaa perheen. Jotta talo on tukeva ja elämän kovissakin sääoloissa sortumaton, on perustusten luonnollisesti oltava kunnossa. Jokainen elämänkokemus vie parisuhdetta johonkin suuntaan ja varsinkin perheen kasvamisen myötä parisuhde kokee aivan järjettömän myllerryksen. Ristiriita on suuri, samalla kun taistelet olevasi edelleen hyvä puoliso, yrität myös kovasti kasvattaa omaa vanhemmuuttasi. Kun pieni ihminen tarvitsee ja imee kaiken ajan ja huomion, joutuu aikuinen laittamaan omat tarpeensa sivuun ja tekemään monia "uhrauksia". Parisuhde hukkuu arkeen. Miten pitää yllä jotain mihin ei ole aikaa. Onko sitä jotain silloin edes olemassa?

Olen kuunnellut monia erilaisia rehellisiä tarinoita parisuhteista sekä isä- ja äitirooleista. Olen käynyt läpi omat ongelmani mutta myös nähnyt läheltä muiden taisteluita. Osaa tarinoita olen haltioituneena kuunnellut samalla mielessäni pohtien, että miten ihmeessä noi saa ton toimimaan noin. Toisaalta olen löytänyt itseni pohtimasta osan tarinoiden kohdalla myös täysin päinvastaisia juttuja. Ei se ole yhtään kummallinen juttu, että on ajauduttu tilanteeseen, jossa parisuhteen ja terveen perhe-elämän ylläpitäminen onkin käytännössä vaan toisen osapuolen vastuulla. Miten selvitä siitä kaikesta, mikäli toinen osapuoli ei haluakaan olla vanhempi? Tai mitä jos ongelma liittyykin siihen, ettei toinen uskalla tai osaa ottaa vastuuta? Lisäksi voisin kysyä, että kuka huolehtii siitä aivan romuna olevasta ylisuorittajasta, joka epätoivoisesti pikaliiman lailla pitää kaikkea kasassa, niin perhettä kuin parisuhdettakin. Toisaalta, mitä jos se ylisuorittaja haluaakin tehdä kaiken, kontrolloida ja pitää naruja käsissä. Pitää muistaa että yleensä, kun vanhemmuus sujuu, niin se myös heijastuu positiivisesti parisuhteeseen. Molempien vanhempien tulisikin pitää huolta siitä, että sekä isyys että äitiys pääsevät kehittymään sellaisiksi, että molemmilla on mahdollisuus toteuttaa vanhemmuuttaan persoonansa mukaan. Tähän liittyy lupa sekä luottamus siihen, että kumpikin voi ja osaa olla omalla tavallaan vanhempi. Perhe-elämän tasa-arvon eteen ollaan tehty suunnattomasti töitä. Ei se silti tarkoita sitä, että isän pitäisi muuttua äidiksi tai päinvastoin. Roolit on väistämättä erilaiset mutta tärkein juttu olis ehkä ymmärtää, että pystyt yksinkertaisesti vapauttamaan toisen olemaan hän! Isän olemaan isä ja äidin olemaan äiti.

Jos ruuhkavuosien tuomat omat ongelmansa riisutaan pois ja tarkastellaan pitkää parisuhdetta sellaisenaan, voidaan todeta siihen kuuluvan tosi monia eri puolia. Parisuhde kasvaa ja kehittyy, käy läpi erilaisia vaiheita, jotka joko vahvistavat tai etäännyttävät. Ihan tieteellisestikin on yritetty todistella sitä, että pariskunnat, jotka ovat olleet yhdessä yli 25 vuotta, alkavat muistuttamaan toisiaan - myös eleiltään ja ilmeiltään. Meillä tuli J:n kanssa muuten täyteen just 26 vuotta ;). Joka ikinen päivä muistutan itselleni, kuinka onnekas olenkaan, että olen löytänyt rinnalleni ihmisen, jonka kanssa voin edelleen epäröimättä hetkeäkään tunnustaa haluavani viettää koko loppuelämäni! Mutta en mä voi valehdella sitä tosiseikkaa, että välillä väistämättä kiitää silmieni ohitse mielikuva siitä, kun lapset kasvaa ja lentää pesästä ja samalla tajuat että sitä kadotettua parisuhdetta ei enää ikinä löydykään. Onko lapsista tällöin tullut se ainut liima, joka on pitänyt perheen kasassa?

Parisuhde on kuin pieni lapsi. Molemmat tarvitsee huolenpitoa ja läsnäoloa voidakseen hyvin. Ne tekee töitä sen eteen, eräs laulaa. Ja voin kertoo, että kyllä, töitä on tehty. Ja pitää tehdä vastakin! Välillä on joutunut nöyrtymään, joutunut tunnustamaan omat heikkoutensa tai oman epäonnistumisensa. On ryvetty pohjamudissa ja noustu ihmeen lailla sieltä ylös. On luotettu, annettu tilaa ja aikaa. Kannettu vastuu ja annettu vastuuta myös toiselle. On opeteltu olemaan reilu ja toisen kunnioitusta, oli miten oli tai kävi miten kävi. On ymmärretty, että kunnioitus pitää myös tietyllä lailla ansaita. Ja ilman kunnioitusta ei ole muuten mitään, ei yhtään mitään!

Tällaisilla ajatuksilla kohti viikonloppua...

-Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-