VANHEMMUUDEN SUPERVOIMAT
Vanhemmuus on elämän yksi suurimmista lahjoista. Se muuttaa meitä paitsi ihmisinä, myös työntekijöinä. Vanhemmuushan ei aateloi tai tee kenestäkään parempaa tai arvokkaampaa ihmistä kun toisesta mutta muutoksen myötä se antaa kyllä tosi hyvät mahdollisuudet itsensä kehittämiseen. Olen toistuvasti törmännyt siihen, kuinka harvoin vanhemmuuden myötä kehittyneitä ominaisuuksia ja taitoja, niitä eräänlaisia arjen supervoimia, osataan tunnistaa ja erityisesti tunnustaa osana työelämän vahvuuksia. Selitys saattaa löytyä siitä, että vaikka työelämä onkin muuttunut suunnattomasti perhemyönteisemmäksi niin edelleen perhe- ja työelämä saatetaan usein nähdä toisilleen vastakohtana.
Usein mietitään hyvinkin tarkkaan, onko lasten maininta esimerkiksi CV:ssä tarpeellista. Takaraivossa monella kun saattaa edelleen kummitella ne iänikuiset ajatukset siitä, että lapset tai vietetyt perhevapaat saattaa vaikuttaa työhönottopäätökseen. Perhetilanne myös nähdään usein hyvin henkilökohtaisena tietona, jota ei luonnollisesti ole edes lupa kysyä. Lisäksi toki CV:ssä tulisi monien eri ohjeistuksien mukaan keskittyä ammatillisiin asioihin, kuten työkokemukseen ja osaamiseen. Voisinkin leikkisästi kysyä, että mitä jos sinne kuitenkin lisäisi työnantajakohtaan yhden; "Koti ja Lapset" ja listaisi sen alle kokemuksen kaikista siihen liittyvistä lukemattomista eri työtehtävistä ja niiden myötä karttuneista työelämää rikastuttavista taidoista. Korostettaisiin vanhemmuutta vahvuutena piilottelun sijaan ja annettaisiin näin enemmän kunniaa näille supertaidoille.
Ennen äitiyttä koin olevani ihan tavallinen nainen omine vahvuuksineen ja heikkouksineen enkä silloin osannut pienessä mielessäni kuvitellakaan minkälaisiin suorituksiin joku päivä olenkaan kykeneväinen. Sittemmin minusta on kuoriutunut arjen kovassa puristuksessa eräänlainen supersankari, joka pystyy suoriutumaan mitä ihmeellisimmistä haasteista. Olen ajatusten lukija, hemmetinmoinen organisoija, ajankäytön superhallitsija sekä kykeneväinen pitämään lukemattomia eri lankoja samaan aikaan käsissäni. Pystyn helposti unohtamaan, koska olen viimeksi nukkunut kokonaisen yön heräämättä kertaakaan. Suoriudun kauppareissusta kaksi taaperoa kainalossani samalla lykkien eteenpäin kaksia eri autovaunuja, joista toisen pyörät puoltavat ärsyttävästi koko ajan vasemmalle. En tiedä mikä on Mustan Pantterin tavoin minun sydämenmuotoinen yrttini, joka auttaa parantamaan jatkuvasti aistejani, ehkä se päivittäin juomani energiajuoma tai cocacola. Oli miten oli, niin pettämättömät aistini tunnistaa niin hyvin kaukaiset äänet kuin myös tuhannet eri hajut ja mautkin. Tunnistan usein vasta tuloaan tekevän vatsaflunssan kuin myös kehonkielestä esiteinen valehtelun koulupäivän tapahtumista. Minulta ei myöskään IKINÄ jää huomaamatta, mikäli huulipunaani tai hajuvettäni on "lainattu". Kuulen myös kaikki kodin äänet, niin öiset puhelimen piippaukset, kuin jo monta tuntia nukkumaanmenoajan jälkeen salaa hiipivät askeleet hammaspesulle. Vaikka älykkyyteni ei ole läheskään Batmanin tasolla, uskallan verrata etsiväntaitojamme keskenään, sillä usein päiviini kuuluu jonkinlainen kartoitus ja aikajanan piirtäminen siitä, milloin ja missä jotain vaatekappaletta on viimeksi käytetty. Pesukoneen syömien sukkien suhteen olen luovuttanut jo aikoja sitten mutta muiden tavaroiden osalta yleensä noudatan erittäin systemaattista jäljitysprosessia, joka usein päättyykin onnistuneesti.
Nuppini ei todellakaan ole aina täydessä terässä, mutta kummasti sitä vaan selviydyn. Myöskään vaikka kuinka niin toivoisinkin, kovalevyni tila ei suinkaan ole rajaton ja kun se on täyttymässä, tilanne alkaakin olemaan jo melko SOS. Erilaiset roolini on lukemattomat, en ole vain äiti. Olen lisäksi vaimo, tytär, kokki, autokuski, siivooja, terapeutti, sairaanhoitaja, juhlienjärjestäjä - vain muutamia mainitakseni. En suinkaan ole haavoittumaton, kuten teräsmies. Osaan kuitenkin hänen tapaansa ymmärtää lähes kaikkia erilaisia maan kieliä aina esiteinin slangista kolmevuotiaan taaperon erittäin epämääräiseen selitykseen hoitopäivän tapahtumista. Tarvittaessa osaan tulkita myös J:n "meni vähän pitkäksi" -selityksiä hänen hiipiessä kotiin poikain saunaillasta. Minulla jos jollain on myös erityinen röntgenkatse, jonka ansiosta minulta ei jää mitään huomaamatta, EI MITÄÄN. Kapteeni Amerikan tavoin olen valmis uhraamaan henkeni perheeni vuoksi. Olen urhea ja vannoutunut puolustamaan sekä suojelemaan perhettäni. Ihmenaisen tapaan vanhemmuuden myötä olen kehittynyt myös aika taitavaksi neuvottelijaksi.
Yksi ongelma, joka himmentää supervoimiani, liittyy siihen älyttömään ajatustenjuoksun nopeuteen, jossa muu perhe ei aina pysy mukana. Saatankin olla Hulkin tavoin kykeneväinen 5 kilometrin loikkiin, tosin vaan ajatuksen tasolla. Mutta mikä on se tärkein vanhemmuuden opettama supertaito? Ehdottomasti omien rajojen tunnistaminen ja oman hyvinvoinnin vaaliminen. Ymmärrys siitä mikä liittyy omana itsenä olemiseen. Tämä mahdollistaa lohkaisemaan sitä kuuluisaa aikaa myös itselleen ja tarvittaessa heittää likkojen kanssa ne korkkarit tosi kovaa ja korkealle kattoon. Tällöin muuten ei supervoimia sitten kaipaakaan, paitsi ehkä seuraavana aamuna otsakivun lievittämiseen 😉.
-Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-