Lapset vai ura vai molemmat? 

Hankkiako lapset jo opintojen aikana vai heti valmistumisen jälkeen? Vai luodako uraa ensin ja siirtää lastenhankinta selkeästi myöhemmäksi? Näitä kysymyksiä moni miettii ja osalla koko homma eteneekin just niin kuin sen kaikki vaiheet on paperille kirjoittanut. Toisilla ei sitten mene sinnepäinkään. Olen moneen kertaan miettinyt, että olisi hemmetin helppoa, kun elämän voisi suunnitella etukäteen tai edes osan siitä. Niin kuin aikanaan keskellä lapsettomuushoitoprosessia mulle työpaikan ruokalassa eräs työkaverini totesi; "Hei kannattaa sunkin ajoittaa lapsen teko sitten niin, että saa sen kesällä niin ei tarvi puljata niiden toppavaatteiden kanssa". Arvatkaa mitä vastasin.. "Hyvä pointti, en ajatellutkaan. Tarvii informoida tonne Tampereelle, että osaavat ajoittaa alkioiden hedelmöittämiset ja sitten tulevat alkionsiirrot". Ja edellä kuvaamani keskustelu on täysin tosi! Mä olen aina tosi avoimesti puhunut näistä asioista, etenkin tämän ruokapöytäkeskustelun jälkeen. Olen kokenut, että ehkä sillä tavoin pystyn myös paremmin "suojelemaan" itseäni ihmisten hölmöiltä kommenteilta. Niin ja heinäkuinenhan tyttö sieltä sitten tuli, eli se kuuluisa ajoitus sitten toimikin 😉

Olin siis 26 vuotias, kun saatiin esikoinen ja jos olis nopeesti tärpännyt olisin ollut vielä muutaman vuoden nuorempi. Meidän onni olikin se, että oltiin kypsiä perhe-elämälle jo suht nuorina. Mikäli oltais lykätty lastenhankinta selkeästi myöhemmäksi, olisi se luultavasti ollut vielä tosi paljon vaikeampaa. Me kahlattiin esikoisen osalta rankat hoidot läpi ehkä pahimmalla mahdollisella ajoituksella. Opiskelin itselleni ammattia ja olin juuri saanut jalkani työpaikan oven raon väliin. Vaikka mä selvisin hoidoista varmasti keskimääräistä helpommalla, niin en mä sitä voi väittää etteikö ne mua olis kuormittanut kovasti niin henkisesti kuin fyysisestikin. Voitte siis vaan kuvitella, kuinka kompleksinen tämä koko kuvio oli. Olin juuri saamassa opinnot päätökseen ja pääsemässä työelämään kiinni mutta samaan aikaan kävin yksityiselämän puolella suht nuorena likkana läpi tosi raskaita prosesseja, jotka saneli aika pitkälle mun elämäni suunnan sillä hetkellä. Kävin tosi paljon keskustelua itseni kanssa silloin, miten asiasta uskallan informoida töissä ja pitkään kaikkea salailinkin kunnes olin vähän pakotettu tunnustamaan mikä on homman nimi. Mulle tuli sen verran poissaoloja, että osa epäili jo, että olen sairastunut vakavasti. Sit kun vihdoin tärppäsi, kaikki ajatukset täyttyi vaan siitä, meneekö kaikki loppuun asti hyvin. Näin jälkikäteen ajateltuna ei mulla kovin paljon voimia jäänyt mihinkään muuhun. Mutta olen itsestäni kovin ylpeä, sillä kaiken tämän keskellä suoritin opinnot ja työt kunnialla ja pokkasin todistuksen muutaman kuukauden ikäinen tytär sylissäni <3

Lapsettomuus on nykypäivänä valitettavan yleistä ja hoitojen tarve on lisääntynyt Suomessa. Yksi vaikuttava tekijä on juurikin se, että perheen perustaminen on myöhentynyt ja näin ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut. Syyt lasten hankkimisen siirtämiseen myöhäisemmäksi ovat moninaisia eivätkä todellakaan yksiselitteisiä. Ne voivat liittyä opiskeluihin. Myös työelämään liittyvät pätkätyöt, määräaikaiset suhteet ja projektiluonteiset työsuhteet ovat lisääntyneet. Saatetaan kokea, että lapseen ei ole varaa johtuen työpaikan ja työn jatkumisen epävarmuudesta. Asuminen kun on kallista ja elinkustannukset kohonneet koko ajan. Toisaalta myös tietynlainen trendi tuntuu olevan valloillaan, että enää ei perheen perustamista arvosteta ehkä samalla tavalla kuin ennen. Puhutaan eräänlaisesta pidentyneen nuoruuden kulttuurista. Halutaan nähdä ja kokea sekä tehdä elämää ja luora uraa valmiiksi ennen lasten tuloa. Myös tukiverkon puuttuminen on nuorilta itseltään kysyttäessä noussut esiin.

Työpaikan asenteiden sekä myös joustojen kautta voidaan tosi paljon vaikuttaa lapsettomuushoidoissa käyvän ihmisen hyvinvointiin. Hoitomuodot ovat kehittyneet hurjasti viime vuosina mutta se ei kuitenkaan pois sulje sitä tosiasiallista seikkaa, että hoidot voivat monesti olla sekä henkisesti että fyysisesti ihan älyttömän raskaita. Aina löytyy poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksiakin mutta fakta kun on kuitenkin se, että monilla prosessi saattaa kestää vuosia ja kun kahlaat jotain niinkin fyysisesti ja henkisesti uuvuttavaa prosessia vuosikausia niin kuin lapsettomuushoidot, ymmärrettävästi välttämättä uralla eteneminen ei siinä kohtaa ole ensimmäisenä mielessä. Osa tahattomasti lapseton saattaakin pistää itse työelämänsä jäihin hoitojen ajaksi, koska pelkää, miten hoitoihin suhtaudutaan vaikkapa vaativammassa tehtävässä tai ettei saa vaikkapa uudessa työpaikassa hoitoja enää niin hyvin järjestettyä. Työelämässä on paljon käyty keskustelua siitä, onko lapsettomuushoidot sairauden hoitoa. Osa työehtosopimuksista on rajanneet ne pois ja osa taas ei. Lääkäri voi kuitenkin tapaus- ja tilannekohtaisesti määritellä lapsettomuushoidot sairauden hoidoksi. Rajanveto voi monesti olla tähän liittyen tosi haastavaa, niin työntekijän kuin työnantajankin näkökulmasta. Lisäksi toki täytyy ottaa huomioon, että hoidoissa käyvällä työntekijällä on oikeus päättää, kuinka laajasti hän kertoo hoitoihin liittyvistä poissaoloista.

Mitä sitten työelämä voisi tehdä omalta osaltaan tukeakseen perheellistymistä? Työelämän käytäntöjä on hyvinkin rohkealla kädellä viime vuosina muutettu perheystävällisemmiksi. Trendi jatkuu vaikka toki vielä on tekemistä siinä, että perhe ja työ mahtuisivat entistä paremmin samaan elämään. Lisäksi muutenkin työelämältä odotetaan vahvaa perhemyönteisyyttä. Myös perhebarometreissä on tasaisesti korostunut lapsiperheiden vanhempien toive saada lisää joustavuutta työ- ja perhe-elämään. Tätä tukevilla käytännöillä vaikutetaan lisäksi työntekijöiden työssäjaksamiseen, työn tuloksellisuuteen ja etenkin työhön sitoutumiseen. Mä olen itse niin kovin iloinen, että näihin asioihin on alettu kiinnittämään huomiota, niin meidän perheellisten näkökulmasta kuin myös vanhemmuutta suunnittelevien kannalta. Suomessa syntyvyys muuten kääntyi lievään nousuun vuonna 2020 ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja itse koen että yksi tähän vaikuttava tekijä voisi hyvinkin löytyä työelämään liittyvien asenteiden ja toimintatapojen murroksesta. Myös pandemian on ajateltu vaikuttavan, mutta sen vaikutuksia on vielä liian aikaista tulkita. Onko nämä ajatukset sitten ihan pelkkää mutua vai löytyykö se totuuden siemen, pieni tai suuri... Jääköön nähtäväksi.

-Hyvinvoiva RuuhkaMutsi-